Voin sanoa, että jopa suursuosikkini suklaabanaanitäytekakku meinasi jäädä tälle toiseksi, ja jäikin tällä kertaa. Yksinkertainen vain on yleensä parasta.

1610294.jpg

Tarvitset pohjaan:
4 munaa
4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kiehuvaa vettä
  • Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
  • Lisää kiehuva vesi koko ajan vatkaten
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan
  • Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa 30-45 minuuttia (kokeile kypsyys tikulla)
  • Kumoa kakku melko pian uunista pois ottamisen jälkeen ja anna jäähtyä
Täytteeseen tarvitset:
n 2 dl lakkahilloa
½ l lakkoja (voi toki käyttää pelkkää lakkahilloa, mutta sattui olemaan lakkoja, enkä itse tykkää liian makeasta)
Flora vispiä
Kostutus: lakkalikööriä 1/3, 2/3 sitruunakivennäisvettä
  • Leikkaa kakku niin, että saat täytettä kahteen väliin
  • Kokoa kakku kakkuvuokaan:
  • Kostuta, levitä puolet lakkahillosta ja lakoista sekä Flora vispiä, tee samoin seuraava kerros
  • Kostuta vielä päälimmäinen kerros ja anna tekeytyä seuraavaan päivään jääkaapissa
  • Koristele kermavaahdolla (kinuski sopisi hyvin päälle myös)
1610298.jpg

-j