28.03.2010 - 17:45
/ Kirjoittanut
taival
Possu-linssipata
4 annosta
Valmistusaika n 20 minuuttia + tunnin haudutus.
Todella maukasta, ei tulista, mutta tarpeeksi mausteista.
400 g sianpaistisuikaleita (13% rasvaa)
1 dl vihreitä linssejä
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 rkl öljyä
1 tl currytahnaa
1 tl inkivääriä
1 tl kalakastiketta
1 tl soijakastiketta
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria
n 5 dl vettä
Ruskista liha teflonkattilassa, lisää sipuli ja paista vielä vähän aikaa. Lisää valkosipuli ja mausteet ja sekoita. Lisää vesi ja anna hautua kannen alla noin puoli tuntia. Lisää vettä tarpeen mukaan.
Lisää linssit mukaan, sekoita ja hauduta vielä 30 minuuttia.
Vettä saattaa joutua lisäämään useammankin desilitran. Tarkkaile makua.
Tarjoa pastan, perunan tai nuudeleiden kanssa.
14.10.2009 - 13:30
/ Kirjoittanut
taival
Tarvitset:
2 pientä kaalia tai yhden ison
tummaa siirappia
800 g jauhelihaa
2 dl puuroriisiä
4 dl vettä
voita paistamiseen
suolaa
munamaito:
1,3 l maitoa
2 munaa
1 tl suolaa
½ tl valkopippuria
Paista jauhelihat, lisää suolaa
Kuullota pilkottua kaalia voissa pannulla, lisää siirappia n yhteensä n 5 rkl
Keitä riisi vedessä, lisää suolaa
Sekoita kaikki ISOSSA vuoassa
Sekoita munamaidon ainekset ja lisää mukaan vuokaan, maidon pinnan tulee olla muun mössön pinnassa.
Nam.
23.01.2009 - 14:34
/ Kirjoittanut
taival
Perinteisempi mustikkapiirakka

Pohja:
150g voita
1dl sokeria
1 muna
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää hiukan vehnäjauhoja. Lisää muna ja vatkaa. Lisää loput vehnäjauhot ja sekä leivinjauhe. Painele taikina voideltuun piirasvuokaan (halkaisija n 25 cm).
Täyte:
1 prk kermaviiliä
½dl sokeria
1 muna
1tl vaniljasokeria
n. ½ l mustikoita
Sekoita ainekset kulhossa (ei mustikoita). Levitä täyte vuokaan. Kaada mustikat päälle tasaisesti.
Uunin lämpötila 174 astetta. Paistoaika n 25 (en mene tästä takuuseen, tapani mukaan en jaksanut kelloa katsella :P)

23.01.2009 - 14:22
/ Kirjoittanut
taival
Piti saada jääkaapista paprikan ja kesäkurpitsan jämät pois eikä katkaraputuorejuustokaan tehnyt kauppaansa leivän päällä... Siispä heitin kaikki sekaisin ja lopputulos oli yllättävän hyvä :D Suosittelen.
Katkarapu-vihannes-pasta (yhdelle)
Tarvitset:
1/4 paprika
muutaman cm:n pala kesäkurpitsaa
½ dl pakastekatkarapuja
½ sipuli
n 2 rkl katkaraputuorejuustoa
1½ dl makaronia
(muutama pala fetajuustoa)
suolaa
mustapippuria
½tl grillausmaustetta
Laita makaroneille vesi kiehumaan, lisää veteen suolaa. Keitä makaronit kypsiksi.
Paloittele vihannekset. Paista niitä + katkarapuja pannulla oliviöljyssä mieleisesi kypsyisiksi. Lisää grillausmauste ja mustapippuri.
Valuta makaroneista vesi ja laita ne takaisin kattilaan. Lisää katkaraputuorejuusto ja feta, sekoita lieden päällä, jotta juustot lämpenevät/sulavat. Lisää paistinpannun sisältö ja sekoita.
Nam.
23.01.2009 - 14:15
/ Kirjoittanut
taival

Pohja:
150g voita
3dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
3 rkl vettä
Sekoita sähkövaitkaimella notkea voi, vehnäjauhot ja suola. Lisää vesi joukkoon ja sekoita nopeasti. Painele taikina halkaisijaltaa n 25 cm piirasvuokaan. Peitä reunat foliolla ja laita 175 asteiseen uuniin n kymmeneksi minuutiksi.
Täyte:
250g savukinkkusuikaleita
150g juustoraastetta (esim mozarella, jokin vahvempi juusto toimisi varmasti hyvin)
1prk kermaviiliä
3 munaa
puolikas paprika
½ tl suolaa (ota huomioon juuston ja kinkun suolaisuus)
mustapippuria
½ tl jauhettua muskottipähkinää
Sekoita kulhossa kaikki ainekset keskenään. Ota piiraspohja pois uunista, poista foliot ja kaada täyte pohjan päälle. Tasoita. Kypsennä uunissa n 35 minuuttia.